Tasa-arvoisuus koulutuksessa ja työelämässä

EUD on varsin tietoinen koulutuksen tärkeydestä ja tukee kaikkia pyrkimyksiä sen varmistamiseksi, että korkeatasoinen koulutus olisi mielekkäästi kaikkien ulottuvilla.

Viittomakielimyönteistä ympäristöä on edistettävä kaikissa tilanteissa kuurojen lasten, myös sisäkorvaistutetta käyttävien, ja heidän perheidensä hyväksi. Vanhempia ja perheenjäseniä on rohkaistava opettelemaan viittomakieli, jonka avulla he pystyvät kommunikoimaan kuuron lapsen kanssa mahdollisimman täysipainoisesti ja luonnollisesti.

Lisäksi on ajettava kaksikielisyyttä kuurojen lasten peruskoulutuksessa, mikä tarkoittaa, että kuurojen lasten on saatava opetusta viittomakielellä ja maan kirjoitetulla kielellä, jota pidetään lasten toisena kielenä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tällainen koulutus tuottaa parhaat oppimistulokset. Kaikkialla EU:ssa on kuitenkin yleistynyt suuntaus, jossa kuurot oppilaat otetaan mukaan normaaliin koulutukseen. Tällöin he jäävät usein luokassa tapahtuvan viestinnän ulkopuolelle viittomakielisen tulkkauksen puutteen vuoksi, eikä monilla opettajilla ole koulutusta eikä aikaa kuurojen oppilaiden erityistarpeiden huomioimiseen.

Hallitusten on tuotava korkeamman asteen koulutus ja yliopistokoulutus paremmin kuurojen opiskelijoiden ulottuville tarjoamalla rahoitus, joka mahdollistaa viittomakielisen tulkkauksen, muistiinpanojen tekemisen ja henkilökohtaisen opastuksen opiskelijan pyynnöstä. Euroopan yliopistojen ja muiden korkeakoulujen on työskenneltävä yhdessä parantaakseen kuurojen opiskelumahdollisuuksia.

Kuurot aikuiset kohtaavat myös esteitä elinikäiselle oppimiselle, kun koulutuksen järjestäjät eivät suostu tarjoamaan riittäviä tukipalveluita, kuten viittomakielistä tulkkausta ja muistiinpanojen tekemistä.

Useimmille ihmisille työ on tärkeä osa elämää. Kuuroilla on kuitenkin usein vaikeuksia saada työpaikka ja säilyttää se. Kuurojen todennäköisyys joutua työttömäksi on kuuleviin verrattuna moninkertainen. Koulutuskurssit ja työpaikan apuvälineet, kuten erityislaitteet ja viittomakielen tulkit, ovat välttämättömiä kuuroille työntekijöille, erityisesti kuulonsa työiässä menettäneille.